opettaja onnittelee laitoshuoltajaksi valmistuvaa oppisopimusopiskelijaa. Toinen nainen aikoo ojentaa ruusun.

11 uutta laitoshuoltajaa valmistui

TeeSen ja Vamian yhteistyönä kesällä 2023 käynnistynyt, yksinomaan uusista TeeSen työntekijöistä muodostettu oppisopimusryhmä, on nyt saanut opintonsa päätökseen. Laitoshuoltajan ammattitutkinto on heille kaikille yhteistä, mutta jokaisella on ollut oma ainutlaatuinen tie uuteen ammattiinsa. Lue , miksi Angelina, Abdulquader ja Eleonoora päättivät opiskella laitoshuoltajaksi oppisopimuksella, ja millainen kokemus se on ollut.

Oppisopimuskoulutuksen päivä- ja iltaryhmästä valmistui TeeSelle kesäkuun alussa yhteensä 11 uutta laitoshuoltajaa, jotka ovat kuluneen vuoden aikana työskennelleet omissa työkohteissaan niin sairaalapalveluissa kuin Vaasan kaupungin kohteissa. Valmistumiskahvit juotiin 5.6.2024 Vamialla iloisissa merkeissä. Vamian oppisopimuspalveuiden edustaja Mia Malmsten, opettajana toiminut Tiina Kuortamo ja Puhdistuspalvelujen palvelupäällikkö Merja Talvitie onnittelivat kaikki valmistuneita hienosta työstä.

Jäätte mieleeni myös siitä, kuinka paljon kehityitte. Näyttää myös, että kaikille on löytynyt hienosti juuri se oikea  työkohde. – Tiina Kuortamo

Tämä opiskelijaryhmä oli ensimmäinen laatuaan, jossa oli pelkästään TeeSellä työskenteleviä oppisopimusopiskelijoita, joten koulutus räätälöitiin hieman aiemmasta poiketen. Opettaja Tiina Kuortamo Vamialta kertoo aluksi jännittäneensä, miten kaikki sujuu.

– Olette monella tapaa poikkeuksellinen ryhmä. Onneksi TeeSe oli valinnut ryhmään juuri oikeat työntekijät, jotka olivat valmiit tekemään ison työn ja nopeasti. Autoitte hienosti toinen toisianne ja uskalsitte kysyä, jos jotain piti kerrata. Jäätte mieleeni myös siitä, kuinka paljon kehityitte. Näyttää myös, että kaikille on löytynyt hienosti juuri se oikea  työkohde.

Valmistujaistilaisuus Vamialla. Ruusut ja todistukset on jaettu ja onnittelupuheita pidetty.
Valmistuneita kakkukahveilla. Lähimpänä kameraa: Oksana, Nina ja Luci.
Iloisia vastavalmistuneita, Abdulquader ja Said.

Täältä voit lukea lisää TeeSen oppisopimusyhteistyöstä Vamian kanssa.

Lue kolmen oppisopimusopiskelijan kokemuksista

Abdulquader

Porvarinkadun koululla työskentelevä Abdulquader Al-Jaf on tehnyt siivoustöitä TeeSellä kesästä 2022 lähtien. Kesätöissä Abdulquader auttoi eri kohteiden perussiivouksissa, ja syksyllä 2022 alkoivat laitoshuoltajan työt Porvarinkadun koululla. Kaverilta saamansa vinkin ansiosta Abdulquader päätti kysyä kesällä 2023 mahdollisuutta pätevöityä laitoshuoltajaksi liittymällä oppisopimusryhmään.

Miespuolinen laitoshuoltaja pyyjkii pöytää varsimopilla

Miksi halusit laitoshuoltajaksi oppisopimuksella?

– Siivoustyö on minulle tuttua. Ennen kuin muutin Suomeen 10 vuotta sitten, tein Irakissa töitä maalarina, ja maalarin pitää aina siivota työn jäljet. Osasin siis käyttää lattianpesukonetta jo ennen TeeSelle tuloa. Pidän käsillä tekemisestä. Työ on minulle helppoa ja saan siitä palkan. Vapaa-aikaa jää mm. punttisalilla käymiseen ja poikani kanssa olemiseen.

Miten opinnot suomeksi sujuivat? Entä työ ruotsinkielisessä kohteessa?

– Äidinkieleni on arabia, lisäksi osaan kurdia, englantia ja suomea. Ymmärrän aika hyvin suomea, mutta vaihdan englantiin, jos tarvitsee. Pystyin seuraamaan oppisopimuskoulutuksen opetusta suomeksi ilman ongelmia.

Välillä koulun oppilaat voivat kysyä minulta jotain ruotsiksi. Asiat saadaan kyllä selvitettyä, vaikken en osaakaan montaa sanaa ruotsia.

Mikä oli oppisopimusopinnoissa parasta?

– Opettaja oli tosi hyvä ja koulussa opittiin juuri työn kannalta tarpeellisia asioita. Työ ei stressaa minua, vaikka kuka tulisi katsomaan, sillä tiedän, että osaan tehdä työni hyvin. Puhdistuskemikaalien sekoittaminen oli minulle uutta, ja ymmärrän nyt, miksi se on tärkeää tehdä oikein. Oppimieni työtapojen ansiosta saan myös työni nopeammin tehtyä. Suosittelen oppisopimusta!

Millaista palautetta olet saanut työstäsi?

– Minulla on tapana hymyillä ja nauraa paljon. Vamialla opettaja ehkä aluksi epäili, miten työpaikalla sujuu, mutta oli tosi tyytyväinen, kun tuli paikalle katsomaan. Teen työni hyvin ja tehokkaasti ja kaikki ovat olleet tosi tyytyväisiä, myös kohteen henkilökunta ja työnjohtaja TeeSellä. Autan myös mielelläni työkavereita ja neuvon tarvittaessa.

Angelina

Angelina Mathjok Sillah on onnellinen siitä, että hänellä on nyt ammattitutkinto suoritettuna, ja TeeSen Puhdistuspalveluista löytyi juuri hänelle sopiva työkohde Pikkukasarmin päiväkodista. Päiväkodin henkilökunta on ottanut Angelinan lämpimästi vastaan, ja säännöllinen päivätyö helpottaa myös arjen ja työn yhteensovittamista 2- ja 4-vuotiaiden lasten äitinä.

Miksi halusit laitoshuoltajaksi oppisopimuskoulutuksella?

–Pääsin TeeSelle laitoshuoltajan sijaiseksi jo kesällä 2019 ja sain siitä kipinän alalle. Työssä parasta on asiakaspalvelu, eli se, että saan auttaa asiakasta. Myös äitini työskentelee TeeSellä laitoshuoltajana. 

Kun TeeSe ilmoitti oppisopimuskoulutuksesta, olin vielä vanhempainvapaalla pienten lasteni kanssa, mutta vanhempieni avulla pystyin aloittamaan työn ja opinnot. Oppisopimuskoulutus auttaa työn aloittamisessa, sillä samalla saa palkkaa, jolla pärjää hyvin.

Miten opinnot sujuivat?

– Luokkakaverit olivat kivoja, opettaja tsemppasi ja auttoi, ja ohjaajani oli koko opiskelumatkan tukena, myös vaikeina hetkinä. Olen siitä todella kiitollinen. Ensin työskentelin toisessa työkohteessa, mutta syksyn aikana huomasin, että se ei ollut minulle hyvä kohde. Onneksi sain marraskuussa siirtyä uuteen kohteeseen ja minulle annettiin uusi mahdollisuus. Täällä on hyvä olla. Henkilökunta tervehtii, lapset käyvät välillä kysymässä jotain, ja huomaan, että nautin siitä, kun saan työskennellä yksin. Ei tarvitse pelätä erimielisyyksiä.

Millaista palautetta olet saanut?

– Päiväkodin henkilökunta on ollut tyytyväinen ja antanut hyvää palautetta. Ohjaajani kertoi, että eräs asiakas oli nähnyt minut suorittamassa opastusnäyttöä vieraan ihmisen kanssa ja tullut pelästyneenä kysymään, että en kai vain ole lähdössä päiväkodilta pois. Onneksi en ollut.

Miltä tuntuu nyt kun valmistut?

– Olen tosi iloinen, että kaikki näytöt on nyt suoritettu ja että tavoitteeni toteutui: minulla on tutkinto ja saan tehdä tärkeää työtä arjen sankarina, kiitos TeeSe. Kiitos ohjaajalle, työnjohtajalle ja opettajalle. He opettivat, että pitää tehdä työtä, hakea tietoa ja harjoitella juttuja. Toivon, että jos kehityn työssäni tarpeeksi, voin auttaa tulevaisuudessa muita ja toimia itsekin ohjaajana.

Eleonoora

Eleonoora Laihon tie laitoshuoltajaksi on ollut kaikkea muuta kuin suoraviivainen. Ammatin vaihto jalkaterapeutista laitoshuoltajaksi ja oppisopimuskoulutukseen hakeminen ei kuitenkaan ollut hetken mielijohde, vaan pitkään toteutumistaan odottanut haave. Nyt Eleonoora nauttii työstään Paakarin päiväkodin laitoshuoltajana. Työ tekee hänet iloiseksi.

Miksi halusit opiskella laitoshuoltajaksi oppisopimuksella?

– Olisin halunnut siivousalalle jo nuorena, mutta korkeasti koulutettujen sukulaisten silmissä korkeakoulussa opiskelu oli silloin ainoa oikea vaihtoehto. Valmistuttuani en kuitenkaan tykännyt yrittäjyydestä jalkaterapeuttina ja yritin monta vuotta vaihtaa alaa. En kuitenkaan päässyt edes työhaastatteluihin, luultavasti koulutustaustani takia. Oppisopimuskoulutus ja työskentely TeeSellä oli hieno tilaisuus päästä vihdoin ja tekemään sitä, mitä olen aina halunnut.

Miten opinnot sujuivat?

– Minulla ei ollut aiempaa kokemusta alalta, joten TeeSessä ajateltiin, että voisin kokeilla useampaa eri kohdetta. Ensin olin Hietalahden koululla töissä, jossa viihdyin hyvin. Työmatkan pituus alkoi kuitenkin vaivata, koska minulla ei ole autoa, bussit liikkuivat huonosti ja kävelyyn meni yli tunti. Lokakuun lopulla sain kohteeksi Paakarin päiväkodin lähempänä kotia. Ensin jännitti olla yksin, koska aiemmassa kohteessa oli kollega, jolta saattoi kysyä. Mutta sitten huomasin, että osaanhan minä.

Millaista palautetta olet saanut työstäsi?

– Olen saanut asiakkaalta paljon hyvää palautetta. Hyvältä tuntui myös, kun näyttöjen aikana opettaja sanoi, että ”susta tulee kyllä hyvä laitoshuoltaja”. Jouluna päiväkotini oli päivystysvuorossa, ja paikalla oli henkilökuntaa myös muista päiväkodeista. Hekin olivat otettua siisteydestä, ja se oli hieno kuulla. Myös perheeni on huomannut, että olen nyt kuin toinen ihminen ja paljon iloisempi, kun sain tämän työn.

Onko laitoshuoltajan ammatti yhä unelma-ammattisi?

– Tämä ammatti natsaa ihan joka tekijän osalta. Minulla on pakko saada liikkua päivän aikana, ja tämä työ on liikkumista jatkuvasti seuraavaan paikkaan. Saan luotua oman rutiinin. Minun ei myöskään tarvitse työskennellä tietokoneella, mikä on hyvä, sillä silmävamman takia en voi katsoa kirkasta ruutua pitkään. Aiemmassa asiakaspalvelutyössä sosiaalisuus vei voimia, kun tapasin jatkuvasti uusia ihmisiä. Tämä on pieni kohde, jossa kaikki tuntevat toisensa. Sopii introvertille. Olen juuri siellä, missä pitääkin.